Äidinkielen kirjallisuustehtävä osa 6

Mielipiteeni kirjasta

Kirjassa on monia asioita joista pidän. Yksi niistä on itse tarina. Juonenkulussa tapahtuu yllättäviä käänteitä, kuten Hazelin teho-osastolle joutuminen, Peter Van Houtenin oikean luonteen paljastuminen sekä Augustuksen syövän uusiutuminen. Näistä viimeinen tuli minulle kaikista eniten järkytyksenä, vaikka siitä oltiinkin vihjailtu jo aiemmin kirjassa.

Kirjassa on myös erilainen loppu kuin yleensä: Hazel ei vietä koko elämäänsä onnellisesti yhdessä Augustuksen kanssa, vaan jää yksin tämän kuoltua. Vaikka loppu onkin tavallaan surullinen, on mukavaa, ettei se ollut ennalta arvattavissa heti kirjan alusta asti. Lisäksi olen iloinen siitä, ettei kirja lopu heti Gusin kuoleman jälkeen, vaan jatkaa siitä vielä eteenpäin.

Asioita, joista en pitänyt kirjassa olivat mm. sen alun synkkyys ja Van Houtenin luona vierailu tämän käyttäytymisen takia. Se voi johtua siitä, ettei Hazelkään nauti niiden kohtien tapahtumista, joten tunnelma niissä on ankea ja saa näin myös lukijan mielen alas.

Mielestäni muutamassa kohdassa käytiin samaa asiaa läpi liian kauan, mutta muuten kirja oli hyvä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *